Yhdysvallat ja Saksa tiivistävät puolustusteollista yhteistyötään
Yhdysvallat ja Saksa tiivistävät puolustusteollista yhteistyötään ja pyrkimyksiään vahvistaa Euroopan puolustusvalmiutta. Maiden puolustusministerit allekirjoittivat Pentagonissa aiesopimuksen, jolla pyritään nopeuttamaan asejärjestelmien tuotantoa ja toimituksia.
Yhdysvaltain sotaministeri Pete Hegseth ja Saksan puolustusministeri Boris Pistorius tapasivat Pentagonissa sunnuntaina. Tapaamisen keskiössä oli maiden välisen puolustusteollisen yhteistyön tiivistäminen sekä sotilaallisen pelotteen vahvistaminen NATO 3.0 -kehyksen mukaisesti.
Ministerit allekirjoittivat aiesopimuksen, jonka tavoitteena on lisätä puolustusteollista yhteistyötä ja synkronoida maiden hankintastrategioita. Tiedotteen mukaan tarkoituksena on laajentaa yhteistä kehitystä, tuotantoa, lisenssivalmistusta sekä huoltokapasiteettia. Lisäksi osapuolet pyrkivät purkamaan sääntelyyn ja vientivalvontaan liittyviä esteitä toimitusten nopeuttamiseksi.
Hegseth korosti tapaamisessa, että uskottava pelote vaatii puheiden lisäksi taistelukykyisiä joukkoja, vankkoja tuotantolinjoja ja riittävää teollista kapasiteettia. Hän kiitti Saksaa edistymisestä kohti viiden prosentin puolustusmenotavoitetta, joka asetettiin aiemmin Haagissa järjestetyssä huippukokouksessa.
Yhdysvaltain mukaan Saksan teollisen pohjan mobilisointi ja uudelleenaseistaminen toimivat ankkurina Euroopan tavanomaiselle puolustukselle. NATO 3.0 -mallissa eurooppalaiset liittolaiset kantavat päävastuun maanosan tavanomaisesta puolustuksesta, mikä vaatii tiedotteen mukaan välittömiä panostuksia joukkojen valmiuteen.