Urheilu

Veikkausliiga muuttaa sääntöjään pelin nopeuttamiseksi

Veikkausliigassa otetaan käyttöön uudet peliä nopeuttavat sääntöuudistukset torstaista 13. kesäkuuta alkaen. Muutokset astuvat voimaan Jalkapallopäivän kierroksella, mikä on hieman ennen kansainvälistä aikataulua.

Uutismaa·
Veikkausliiga muuttaa sääntöjään pelin nopeuttamiseksi
Kuva: Juha Tamminen

Jalkapallon kansainvälinen sääntöelin IFAB on tehnyt sääntömuutoksia, joiden tarkoituksena on ensisijaisesti pelin nopeuttaminen. Veikkausliigan mukaan uudistuksilla pyritään estämään ajanpeluuta tehostamalla vaihtoja, rajaheittoja ja maalipotkuja. Lisäksi tavoitteena on vähentää loukkaantumisista johtuvia pelikatkoja.

Uudistukset on määrä ottaa kansainvälisesti käyttöön 1. heinäkuuta alkaen. Veikkausliiga kertoo olevansa yksi ensimmäisistä sarjoista, jotka ottavat säännöt käyttöön. Suomessa muutokset koskevat tässä vaiheessa kuitenkin vain pääsarjaa, ja muissa sarjoissa noudatetaan vanhoja sääntöjä kauden 2026 loppuun asti.

Miesten Suomen Cupin osalta sääntömuutosten käyttöönotto riippuu jatkoon pääsevistä joukkueista. Kilpailussa siirrytään uusiin sääntöihin vain siinä tapauksessa, että mukana on ainoastaan Veikkausliigan joukkueita.

Tällä viikolla pelattavissa Suomen Cupin puolivälierissä on mukana Kakkosessa pelaava FC Honka. Tiedotteen mukaan cupia pelataan vanhoilla säännöillä niin kauan kuin espoolaisjoukkue on mukana kilpailussa. Tämä sääntö pätee tarvittaessa aina loppuotteluun saakka.