Vantaan hiilinielut kattavat vain pienen osan kaupungin päästöistä
Vantaan kasvillisuus ja maaperä sitovat vuosittain hiilidioksidia määrän, joka vastaa alle kahdeksaa prosenttia kaupungin kokonaispäästöistä. Tuoreen selvityksen mukaan suurimmat hiilinielut sijaitsevat metsäalueilla, mutta rakentaminen vähentää luonnon kykyä sitoa päästöjä.
Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY on selvittänyt Vantaan kasvillisuuden ja maaperän kykyä sitoa hiilidioksidia. Tulosten mukaan hiilinielujen merkitys kokonaispäästöjen hillitsemisessä on nykyisellään rajallinen, sillä ne kattavat vain pienen osan kaupungin tuottamista kasvihuonekaasupäästöistä. Laskenta perustuu vuoden 2024 tilanteeseen ja kattaa metsät, puistot, viljelysmaat sekä piha-alueet.
Vaikka hiilinieluna toimivat luontoalueet vähenivät rakentamisen vuoksi, kaupungin kokonaishiilivarasto kasvoi hieman eli 0,6 prosenttia. Kasvua selittää erityisesti metsien suuri määrä ja puiden kasvu. Suurimmat hiilivarastot sijaitsevat Itä- ja Länsi-Vantaan metsissä sekä lentokentän läheisillä suoalueilla. Kaksi kolmasosaa hiilivarastoista on metsissä, mutta myös kaupunkiympäristön pihoilla ja puistoilla on havaittu olevan merkitystä.
Selvityksessä tunnistettiin myös hiilen päästölähteitä, joita ovat erityisesti maatalouskäytössä olevat pellot Seutulassa ja Sotungissa. Peltoalueilla hiiltä vapautuu ilmakehään maanmuokkauksen ja sadonkorjuun seurauksena. Laskennassa keskityttiin hiilidioksidiin, joten muiden kasvihuonekaasujen, kuten metaanin, vaikutus ei sisälly lukuihin. HSY:n mukaan muiden kaasujen huomioiminen todennäköisesti pienentäisi laskennallista nielua entisestään.
Vantaan kaupunkisuunnittelujohtaja Sampo Perttula kertoo tiedotteessa, että selvityksen tuloksia hyödynnetään jatkossa kaupungin kaavoituksessa. Tavoitteena on ohjata rakentamista siten, että merkittävimmät hiilinielut ja -varastot voidaan säilyttää. Kaupunki pyrkii hiilineutraaliuteen vuoteen 2030 mennessä, mikä edellyttää nielujen vahvistamista ja luontoalueiden säästämistä.
Vantaa käyttää suunnittelussaan luonnon heikentymättömyyden mallia, joka ohjaa välttämään rakentamista luontoalueille. Uusi rakentaminen pyritään keskittämään jo olemassa oleville rakennetuille alueille. Lisäksi kaavoituksessa asetetaan vaatimuksia kasvillisuuden määrälle myös tiiviisti rakennetuissa ympäristöissä. Hiilitaselaskentoja on tarkoitus jatkaa säännöllisesti nielujen kehityksen seuraamiseksi.