Yritykset
Vanajanlinna avasi uudet tenniskentät ja valmistautuu kansainväliseen turnaukseen
Vanajanlinna Resort on laajentanut urheilutarjontaansa avaamalla neljä uutta tenniskenttää. Uusilla kentillä pelataan loppukesästä myös kansainvälinen naisten tennisturnaus.

Hämeenlinnassa sijaitseva Vanajanlinna Resort on avannut neljä uutta Hybrid Clay -tyyppistä tenniskenttää. Resort-alueen palvelutarjontaan kuuluu tenniksen lisäksi muun muassa golfkenttä, majoituspalveluita sekä ravintoloita.
Kesän aikana kentillä on määrä järjestää tenniskursseja ja valmennusviikkoja eri tasoisille pelaajille. Tiedotteen mukaan valmennuksista vastaa entinen kilpapelaaja Alina Petras, joka vetää harjoituksia lapsille ja aikuisille.
Heinäkuun alussa resortissa järjestetään tennisteemainen yleisötapahtuma. Kilpailullinen pääpaino on elokuussa, jolloin ohjelmassa on kansainvälinen naisten tennisturnaus, Vanajanlinna Ladies Tennis Open. Yhtiön mukaan turnaus tuo paikalle sekä kotimaisia että ulkomaisia kilpapelaajia.
Urheilupalveluiden lisäksi Vanajanlinna on panostanut ravintolatoimintaansa keittiömestari Tuomas Vierelän johdolla. Vierelä on aiemmin työskennellyt Michelin-tähdityksen saaneissa ravintoloissa, ja hänen suunnittelemansa menut ovat tarjolla alueen eri ravintoloissa kesäkauden ajan.