Väitös: Teknologia yksin ei takaa etäkuntoutuksen onnistumista
Etäkuntoutuksen onnistuminen riippuu teknologian lisäksi sosiaalisista tekijöistä ja toimintaympäristön yhteensopivuudesta, selviää Tuija Partasen väitöstutkimuksesta. Tutkimus tarkastelee etäkuntoutuksen käyttöönottoa Suomessa koronapandemian alkuvaiheessa kuntoutusammattilaisten kokemusten kautta.
TtM Tuija Partasen Lapin yliopistossa tarkastettava väitöstutkimus osoittaa, että etäkuntoutuksen onnistuminen ei ole kiinni pelkästään teknisistä ratkaisuista. Tutkimuksen mukaan keskeistä on teknologian, tehtävien, asiakkaiden, ammattilaisten ja toimintaympäristön välinen yhteensopivuus.
Tutkimusaineisto kerättiin keväällä 2020 fysioterapeuteilta, toimintaterapeuteilta, puheterapeuteilta, musiikkiterapeuteilta, neuropsykologeilta ja psykoterapeuteilta. Yli puolet vastaajista otti etäkuntoutuksen käyttöön koronaviruspandemian ensimmäisen aallon aikana. Partasen mukaan etäkuntoutus on sosiotekninen prosessi, jossa tekniset ja sosiaaliset tekijät muovaavat toisiaan ja määrittävät kuntoutuksen käytännöt.
Tuloksissa korostuu erityisesti digitaalisen toimintaympäristön merkitys, sillä se muuttaa ammattilaisten työn sisältöä sekä vuorovaikutustilanteita. Ammattilaisilta vaaditaan uudenlaista moniosaamista, jossa on hallittava samanaikaisesti kuntoutuksen ohjaus, verkkovuorovaikutus ja teknologian käyttö.
Tutkimus nostaa esiin myös asiakkaan läheisten roolin muutoksen. Läheisillä on etäkuntoutuksessa usein kaksoisrooli: he toimivat sekä asiakkaan henkisenä tukena että kuntoutuksen käytännön mahdollistajina teknisessä ympäristössä. Toisaalta etäkuntoutus voi integroitua luontevasti osaksi asiakkaan arkea ja vahvistaa yhteistyöhön perustuvaa työotetta.
Partanen on kehittänyt tutkimuksessaan uuden FITTIO-viitekehyksen, jonka avulla voidaan analysoida teknologian, ihmisten ja toimintaympäristön vuorovaikutusta aiempaa tarkemmin. Väittelijä työskentelee tutkijana Kelan tutkimusyksikössä, ja hänen väitöskirjansa tarkastetaan Lapin yliopistossa elokuussa.