Uutuuskirja tarkastelee jalkaväen merkitystä historian ja nykysotien valossa
Historian professori Pasi Tuunaisen uusi teos osoittaa, että jalkaväki on säilyttänyt asemansa sodankäynnin keskiössä teknologisesta kehityksestä huolimatta. Teos käy läpi aselajin kehityslinjat 1600-luvun linjataktiikoista nykyaikaiseen lennokkisotaan.
Itä-Suomen yliopiston historian professori Pasi Tuunainen tarkastelee tuoreessa teoksessaan *Taistelijat tulilinjalla* jalkaväen kehitystä 1600-luvulta aina nykyhetkeen saakka. Kirja analysoi aselajin merkitystä suurissa historiallisissa taisteluissa ja peilaa niitä nykyaikaiseen sodankäyntiin, kuten Ukrainan sotaan.
Tuunainen esittää teoksessaan, että teknisestä kehityksestä huolimatta jalkaväen rooli on edelleen välttämätön maa-alueiden haltuunotossa. Tiedotteen mukaan maa-alueen hallinta edellyttää yhä jalkaväkisotilaan fyysistä läsnäoloa, vaikka taistelukentällä hyödynnettäisiin tekoälyä ja lennokkeja.
Suomalaisen sotataidon osalta teos nostaa esiin metsäisen maaston hyödyntämisen. Kun monet armeijat pitävät peitteistä maastoa vaikeana, suomalainen taktiikka on perinteisesti perustunut metsän tarjoamaan suojaan ja yllätyksellisyyteen. Professori Tuunaisen mukaan tämä on ollut keskeinen vahvuus Suomen historian sotatoimissa.
Kirja kuvaa myös taktiikoiden muutosta asetekniikan kehittyessä. Esimerkiksi ensimmäisen maailmansodan valtavat tappiot pakottivat armeijat siirtymään linjataktiikasta maaston ja suojan tarkempaan hyödyntämiseen. Tuunainen toteaa, että Ukrainan sodassa on nähtävissä paluu ensimmäistä maailmansotaa muistuttavaan kulutussodankäyntiin ja linnoitettuihin asemiin.
Vaikka droonit ja lisääntynyt tulivoima ovat muuttaneet nykypäivän sodankäyntiä, jalkaväen perustehtävät ovat säilyneet lähes muuttumattomina. Teoksen mukaan mikään tekninen kehitys ei ole toistaiseksi kyennyt korvaamaan jalkaväkisotilasta taistelukentän keskeisimpänä toimijana.