Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen visio 2040 kirvoitti useita otsikoita, kuten ”STTK varoittaa korkeakoulutuksen laadun heikkenemisestä määrätavoitteiden vuoksi” ja ”Korkeakoulutusvisio tavoittelee koulutustason merkittävää nostoa”. On erinomaista, että tavoittelemme koulutustason nostamista, mutta pelkkä määrä ilman riittävää rahoitusta ja laadun varmistamista on tyhjä lupaus. Suomen maine osaamisen ja innovaatioiden maana perustuu huippulaatuun, ei massatuotantoon. Pelkkä tutkintojen määrä ei tuota menestystä globaalissa kilpailussa; tarvitaan kykyä tuottaa uutta tietoa ja osaamista, joka synnyttää uusia yrityksiä ja työpaikkoja. Akava ja STTK osuvat ytimeen varoittaessaan riittämättömästä rahoituksesta. Julkisten varojen tehokkaampi käyttö ja yritysten houkutteleminen investoimaan tutkimukseen ovat avainasemassa. Emme saa unohtaa, että yksilöllinen oppimispolku ja laadukas opetus luovat perustan yrittäjyydelle ja innovaatioille.

Samaan aikaan taloudellinen todellisuus pakottaa kuntia ja hyvinvointialueita tiukille päätöksille. Uutisissa mainitut ”Riihimäki uudistaa strategiansa ja tavoittelee miljoonasäästöjä” ja ”Jämsä luopumassa kyläkoulujen lakkauttamisen oppilasrajoista” kertovat kuntien kipeistä sopeutustoimista. Hyvinvointialueet, kuten Vantaan ja Keravan sekä Länsi-Uudenmaan, kamppailevat palvelujen ja investointien tasapainolla. On selvää, että julkisia menoja on tarkasteltava kriittisesti ja karsittava byrokratiaa, joka jarruttaa tehokkuutta ja hidastaa päätöksentekoa. Verotuksen keventäminen edesauttaisi yritysten kasvua ja siten kunnallisveropohjan vahvistumista luonnollisesti, ilman pakkosäästöjen tuskaa. Yksityisen sektorin rooli palvelutuotannossa tulee nähdä mahdollisuutena, ei uhkana.

Erityistä huolta herättää keskustelu sote-järjestöjen avustuksista ja ministeri Rydmanin esittämistä muutoksista kriteereihin. Useat kansanedustajat, kuten Krista Kiuru, Paula Werning, Helena Marttila, Mari Holopainen, Inka Hopsu ja Pinja Perholehto, samoin kuin Naisjärjestöjen Keskusliitto ja Vihreät, ovat ilmaisseet huolensa. Tämä kuoro osoittaa, että päätökset, jotka uhkaavat ”järjestöjen toiminnan ja sananvapauden” tai pyrkivät ”vaimentamaan järjestökentän kriittisen äänen”, ovat vastoin demokraattisen oikeusvaltion periaatteita. Kansalaisyhteiskunnan elinvoimaisuus ja moniäänisyys ovat demokratian elinehtoja. Avustuspolitiikan on oltava läpinäkyvää, puolueetonta ja perustuttava järjestöjen todelliseen vaikuttavuuteen, ei poliittiseen mielivaltaan. Tuen katkaiseminen yhdenvertaisuus- ja kotouttamistyöltä lyhytnäköisesti heikentää yhteiskunnan kykyä vastustaa rasismia ja edistää samalla maahanmuuttoa, joka on tulevaisuuden työvoiman ja talouskasvun kannalta elintärkeää.

Ratkaisuna esitän kokonaisvaltaista lähestymistä. Koulutuksessa panostettava laatuun ja yrityslähtöiseen yhteistyöhön. Kuntien ja hyvinvointialueiden on virtaviivaistettava toimintojaan ja avattava ovensa yksityisille toimijoille. Soten järjestökuplat purettava ja varmistettava, että kansalaisjärjestöt voivat toimia vapaasti ja itsenäisesti. Korruption kitkeminen ja avoimuuden lisääminen kaikessa päätöksenteossa on ehdoton edellytys. Panostaminen luonnonsuojeluun, ihmisen tarpeet edellä — kuten esimerkit itärajan ennallistamisesta ja maanpuolustuksesta osoittavat — voi tuottaa yllättäviä synergiaetuja. Tulevaisuus rakentuu vapaiden, koulutettujen yksilöiden varaan, jotka saavat elää reilussa ja ennustettavassa toimintaympäristössä – sellaisessa, jossa kannustetaan työntekoon ja yrittäjyyteen, sekä vaalitaan rauhan ja ihmisoikeuksien perusperiaatteita. On aika muuttaa retoriikka konkreettisiksi teoiksi ja antaa tilaa aidolle yhteiskunnalliselle keskustelulle, ei valtapeliin sidotuille kähminnälle.