Tutkimus: Podcastit rakentavat yhteisöllisyyttä vuorovaikutuksen ja oppimisen avulla
Podcast-yhteisöjen merkitys korostuu audiosisältöjen kulutuksen kasvaessa, selviää Lapin yliopistossa tarkastettavasta väitöstutkimuksesta. Tutkimus esittelee uusia malleja, joilla voidaan mitata ja rakentaa kuulijoiden välistä yhteisöllisyyttä perinteisten yleisömäärien sijaan.

Kasvatustieteen maisteri Juska Wendlandin mediakasvatuksen alan väitöstutkimus osoittaa, että podcastien ympärille muodostuvat yhteisöt perustuvat osallistumiseen, vuorovaikutukseen ja oppimiskokemuksiin. Tutkimuksen mukaan nämä tekijät voivat lisätä jäsentensä yhteenkuuluvuuden tunnetta ja hyvinvointia.
Wendlandin mukaan monet menestyneet podcastit ovat saavuttaneet asemansa vahvan yleisösuhteen avulla, vaikka täysin yleisölähtöinen sisällöntuotanto on yhä alalla harvinaista. Tutkimuksessa todetaan, että podcastien kuuntelumäärät kasvavat samaan aikaan, kun perinteisen radion kuuntelu on laskussa.
Väitöskirjassa kehitetyt mallit tarjoavat työkaluja podcast-yhteisöjen rakentamiseen ja arvioimiseen. Wendlandin mukaan mallien avulla voidaan siirtyä pelkistä kuulijalukujen mittaamisesta tarkastelemaan sisällön merkityksellisyyttä ja yleisön osallistumisen tasoa. Malleja on jo sovellettu käytännössä muun muassa Yleisradiossa ja Technische Universität Berlinissä.
Tutkimus nostaa esiin podcastien roolin maantieteellisesti erillään olevien ihmisten yhdistäjänä. Wendland huomauttaa, että yhteisöllisyys voi rakentua, vaikka kuulijat eivät koskaan tapaisi toisiaan tai kuluttaisi sisältöjä samanaikaisesti.
Juska Wendlandin väitöskirja tarkastetaan Lapin yliopistossa perjantaina 13. marraskuuta. Wendland on aiemmin toiminut pitkään media-alan lehtorina sekä Yleisradion toimittajana ja tuottajana. Tutkimusta ovat tukeneet muun muassa Media-alan tutkimussäätiö ja Helsingin Sanomain Säätiö.