Muut
Tutkimus: Neljä viidestä odottaa ruokavaliolta tuloksia kuukaudessa
Suomalaiset odottavat ruokavaliomuutoksilta nopeita tuloksia, selviää tuoreesta kansainvälisestä kyselytutkimuksesta. Lähes neljä viidestä suomalaisesta tarvitsee tuntuvia vaikutuksia kuukauden sisällä säilyttääkseen motivaationsa terveelliseen syömiseen.

Picadelin teettämän Vegocracy-raportin mukaan suomalaisten motivaatio terveelliseen ruokavalioon on vahvasti sidoksissa nopeisiin tuloksiin. Tutkimuksessa selvisi, että 79 prosenttia vastaajista odottaa näkyviä tai tuntuvia muutoksia viimeistään kuukauden sisällä aloittamisesta. Mikäli tuloksia ei synny tässä ajassa, motivaatio terveellisten elämäntapojen ylläpitämiseen laskee.
Suomalaiset nimeävät keskeisimmiksi kannustimiksi ruokavalion muutokselle mielialan paranemisen (28 %), ulkonäön kohentumisen (27 %) sekä energiatason nousun (19 %). Myös unen laadun parantuminen on merkittävä tekijä lähes viidennekselle vastaajista. Tulosten mukaan 93 prosenttia suomalaisista uskoo ravinnon vaikuttavan suoraan päivittäiseen jaksamiseen ja suoriutumiseen.
Picadeli Finlandin toimitusjohtaja Kaisa Väistö-Nurminen toteaa tiedotteessa, että perinteinen keskustelu sairauksien ehkäisystä ja painonhallinnasta on saamassa rinnalleen painotuksen välittömästä hyvinvoinnista. Hänen mukaansa motivaatio kumpuaa nykyisin usein siitä, että vaikutukset tuntuvat omassa olossa mahdollisimman pian, eikä niinkään kaukaisista terveyshyödyistä tulevaisuudessa.
Vaikka terveellisyys kiinnostaa, ateriavalintoja ohjaavat edelleen maku, hinta ja täyttävyys. Tutkimus osoittaa myös saatavuuden merkityksen: 78 prosenttia vastaajista kertoo, että he söisivät enemmän hedelmiä ja vihanneksia, jos niitä olisi helpommin saatavilla arjen keskellä. Tarve nopeille ja helpoille ratkaisuille korostuu erityisesti kesäkauden kynnyksellä.
Kyselytutkimuksen toteutti tutkimusyhtiö Ipsos marras-tammikuun aikana. Kansainväliseen raporttiin haastateltiin yhteensä 12 000 henkilöä seitsemässä eri maassa, joista jokaisessa, Suomi mukaan lukien, haastatteluja tehtiin vähintään tuhat. Tutkimukseen osallistui 18–65-vuotiaita naisia ja miehiä.