Tutkimus: Luontohaittojen hyvittäminen vaatii vaihtelevia kertoimia
Helsingin yliopiston tuore tutkimus osoittaa, että luontohaittojen hyvittämiseen tarvittavat pinta-alat vaihtelevat merkittävästi kohteesta riippuen. Tutkijoiden mukaan yksi vakiokerroin ei riitä kattamaan ekologisia vahinkoja, vaan hyvitysvaatimukset voivat vaihdella jopa tuhatkertaisesti.

Helsingin yliopiston tutkijoiden tekemä selvitys osoittaa, ettei luontokadon hyvittämiseen voida soveltaa yhtä yleispätevää kerrointa. Tutkimuksen mukaan samankokoisen luontohaitan korvaamiseen vaadittava hyvitysalueen koko voi vaihdella jopa tuhatkertaisesti. Tulokset korostavat, että hyvityksen tarve riippuu merkittävästi siitä, missä ja millä tavoin luontoa ennallistetaan.
Tutkijat painottavat, että ekologinen kompensaatio on monimutkainen prosessi, jossa on otettava huomioon alueen laatu ja ennallistamisen onnistumisen todennäköisyys. Mikäli hyvitysalue on heikkolaatuisempi tai sen ennallistaminen on hidasta, tarvittava pinta-ala kasvaa huomattavasti alkuperäiseen vaurioalueeseen verrattuna.
Nykyisin käytössä olevat yksinkertaiset vakiokertoimet voivat johtaa tilanteeseen, jossa luontohaittaa ei tosiasiassa hyvitetä täysimääräisesti. Tutkimusryhmän mukaan kertoimien on perustuttava tieteelliseen laskentaan, joka huomioi epävarmuustekijät ja aikaviiveet. Tiedotteen mukaan pelkkä pinta-alaan perustuva tarkastelu on riittämätön luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi.
Tulokset antavat uutta tietoa päätöksentekijöille ja viranomaisille, jotka valmistelevat säädöksiä ekologisesta kompensaatiosta. Tutkijoiden mukaan laskentamallien kehittäminen on välttämätöntä, jotta vältetään luonnon kokonaisheikentyminen rakennushankkeiden ja muun maankäytön seurauksena. Parhaimmillaan kompensaatio voi kuitenkin tukea luontotavoitteiden saavuttamista, jos se toteutetaan riittävän laajasti.