Tutkimus: Leivän kotikäytön ympäristövaikutukset painottuvat sähkönkulutukseen
Leivän kotikäytön ympäristövaikutukset riippuvat merkittävästi kuluttajan valinnoista ja käytetyn sähkön alkuperästä, selviää Porokylän Leipomon teettämästä tutkimuksesta. Erityisesti leivän pakastaminen ja paahtaminen vaikuttavat tuotteen elinkaaren päästöihin, vaikka kotikäytön kokonaisvaikutus jääkin maltilliseksi.

Porokylän Leipomo on selvittänyt leivän kotikäytön ympäristövaikutuksia yhteistyössä Karelia-ammattikorkeakoulun kanssa. Evelina Meskin tekemässä opinnäytetyössä tarkasteltiin leivän säilytyksen, valmistuksen ja hävikin vaikutuksia elinkaariarvioinnin avulla. Tutkimuksessa selvitettiin kuluttajien tapoja 232 vastaajan kyselytutkimuksella.
Tulosten mukaan leivän kotikäytön ympäristövaikutukset ovat yleisesti ottaen pieniä, mutta kuluttajien tavat vaikuttavat päästöihin merkittävästi. Suurin osa kotikäytön vaiheen ympäristövaikutuksista liittyy sähkönkulutukseen, kuten leivän pakastamiseen ja paahtamiseen. Suomen sähköntuotannon vähäpäästöisyyden vuoksi kokonaisvaikutukset jäivät kuitenkin maltillisiksi.
Tutkimuksessa havaittiin selviä eroja eri leipäryhmien välillä. Ympäristövaikutukset olivat suurimmat gluteenittomalla leivällä, jota säilytetään usein pakastimessa ja lämmitetään paahtimessa. Pienimmät vaikutukset olivat perinteisellä ruislimpulla, jota kuluttajat syövät tyypillisesti huoneenlämpöisenä ilman erillistä paahtamista.
Käytetyn sähkön alkuperä nousi tutkimuksessa keskeiseksi tekijäksi. Päästöt voivat vaihdella huomattavasti riippuen siitä, käytetäänkö kotitaloudessa uusiutuvaa vai fossiilisilla polttoaineilla tuotettua sähköä. Tutkimuksen mukaan sähkönkäyttö, joka lisää tuotteen säilyvyyttä ja vähentää ruokahävikkiä, muodostaa kuitenkin pienemmän ympäristökuorman kuin leivän päätyminen jätteeksi.
Porokylän Leipomon mukaan tutkimus tarjoaa uutta tietoa elintarvikkeiden elinkaaren ymmärtämiseksi, sillä kotikäytön vaihetta on aiemmin tutkittu vähän. Yhtiö aikoo hyödyntää tuloksia tuotekehityksessään ja viestinnässään. Laskenta toteutettiin SimaPro-ohjelmistolla hyödyntäen kansainvälistä Ecoinvent-tietokantaa.