Tutkimus: Kosteikkojen koko on ratkaisevaa vesiensuojelun onnistumiselle
Kosteikkojen kyky vähentää vesistöjen ravinnekuormitusta riippuu merkittävästi niiden oikeasta mitoituksesta ja sijainnista. Tuoreen tutkimuksen mukaan monet nykyiset kosteikot ovat liian pieniä suhteessa niiden valuma-alueeseen, mikä heikentää vesiensuojelun tehoa.
Luonnonvarakeskuksen (Luke), Suomen ympäristökeskuksen (Syke) ja Oulun yliopiston toteuttamassa tutkimuksessa selvitettiin maatalousympäristöihin perustettujen kosteikkojen kykyä pidättää valumavesien ravinteita. Tulokset osoittavat, että kosteikkojen välillä on merkittäviä eroja niiden puhdistustehossa. Ratkaisevaksi tekijäksi nousi kosteikon koko suhteessa sen valuma-alueeseen.
Tutkimuksen mukaan kosteikon pinta-alan tulisi olla vähintään yksi prosentti sen yläpuolisesta valuma-alueesta, jotta se toimisi tehokkaasti. Nykyisin monet rakennetut kosteikot ovat tätä pienempiä, mikä heikentää niiden kykyä suodattaa fosforia ja typpeä vesistöistä. Suurempi koko mahdollistaa veden viipymisen kosteikossa riittävän pitkään, jolloin kiintoaineet ehtivät laskeutua pohjaan.
Mitoituksen lisäksi kosteikkojen ylläpito on keskeistä pitkäaikaisen hyödyn varmistamiseksi. Tutkijat muistuttavat, että kosteikkoihin kertynyt lietesedimentti tulisi poistaa säännöllisesti, jotta pidätyskyky säilyy. Ilman huoltoa kosteikko voi täyttyä, jolloin sen kyky vaimentaa tulvapiikkejä ja suodattaa ravinteita heikkenee merkittävästi.
Hankkeessa kehitettiin myös uusia menetelmiä kosteikkojen sijoittelun ja vaikutusten arviointiin. Tutkijoiden mukaan vesiensuojelun tehostaminen vaatii entistä tarkempaa kohdentamista sellaisiin kohtiin maastossa, joissa ravinnekuormitus on suurinta. Oikein sijoitettu ja mitoitettu kosteikko on yksi keskeisimmistä keinoista vähentää maatalouden vesistövaikutuksia.