Tilastokeskus: Inflaatio kiihtyi lokakuussa 3,4 prosenttiin
Suomen inflaatio kiihtyi lokakuussa 3,4 prosenttiin Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan. Hintojen nousua vauhditti erityisesti liikenteen kustannusten nousu.
Tilastokeskuksen mukaan inflaatio kiihtyi syyskuun 2,7 prosentista lokakuun 3,4 prosenttiin. Kyseessä on ennakkotieto, joka perustuu Euroopan unionin yhdenmukaistettuun kuluttajahintaindeksiin (YKHI).
Hintojen nousu oli voimakkainta liikenteen pääryhmässä, jossa kustannukset kohosivat 10,2 prosenttia vuoden takaisesta ajankohdasta. Syyskuussa liikennekustannusten vuosinousu oli 7,4 prosenttia.
Yhdenmukaistetussa kuluttajahintaindeksissä ei huomioida omistusasumisen kustannuksia, kulutusluottojen tai muiden lainojen korkoja, rahapelikuluja eikä ajoneuvoveroa. Tilastokeskus toteaa, että ennakkotiedot saattavat vielä täsmentyä, kun tiedonkeruu on lopullisesti valmis.
Yhdenmukaistettua indeksiä käytetään erityisesti euroalueen jäsenmaiden väliseen inflaatiovertailuun. Se eroaa kansallisesta kuluttajahintaindeksistä kattavuutensa ja laskentamenetelmiensä osalta.