Tero-Petri julkaisee uuden singlen ennen lokakuun albumia
Artisti Tero-Petri julkaisee uuden singlen Vuodenajat kasvoilla perjantaina 25. syyskuuta. Kappale on viimeinen singlejulkaisu ennen lokakuussa ilmestyvää Voi näinkin elää -albumia.

Tero-Petri & Korvaamattomat julkaisee uuden singlen perjantaina 25. syyskuuta. Kappale on viimeinen lohkaisu ennen lokakuun 9. päivä ilmestyvää Voi näinkin elää -albumia.
Uusi kappale kantaa nimeä Vuodenajat kasvoilla. Tiedotteen mukaan kappaleen teemana on elämän tiivistäminen yhden päivän mittaiseksi kuvaukseksi.
Julkaisun yhteydessä kappaleesta ilmestyy myös musiikkivideo, jonka on ohjannut Petri Erkkilä. Video ja kappale on asetettu ennakkoesitykseen musiikkilehti Soundin verkkosivuille ennen virallista julkaisupäivää.
Tero-Petri on suomalainen lauluntekijä ja muusikko, joka tunnetaan soolouransa lisäksi muun muassa Limonadi Elohopea -yhtyeen keulahahmona. Tuleva albumi on jatkoa artistin aiemmalle tuotannolle.