Tampereen ratikkaliikenne laajenee Pirkkalaan elokuussa 2028
Tampereen raitiotieliikenne laajenee Pirkkalan Partolaan ja Tampereen Ruotulaan elokuussa 2028. Hankkeen rakennustyöt ovat tällä hetkellä edellä alkuperäistä aikataulua.

Tampereen raitiotieverkoston laajentuminen Pirkkalan Partolaan ja Tampereen Ruotulaan etenee. Tampereen Raitiotie Oy kertoi torstaina, että liikennöinti uusilla osuuksilla on määrä aloittaa maanantaina 7. elokuuta 2028.
Rakennustyöt ovat tällä hetkellä edellä aikataulua. Pirkkala–Linnainmaa-allianssin mukaan ensimmäisen vaiheen suunnittelun ja rakentamisen valmiusaste on 66 prosenttia, vaikka toteutusajasta on kulunut vasta noin puolet. Raitiotiejärjestelmän testaaminen ja koeajot on tarkoitus aloittaa keväällä 2028 sähköteknisten töiden valmistuttua.
Uutta raitiotietä rakennetaan yhteensä seitsemän kilometriä. Sorin aukion ja Partolan välille tulee seitsemän uutta pysäkkiparia, minkä lisäksi reitti pitenee Kaupin kampukselta Ruotulan väliaikaiselle päätepysäkille. Hankkeen toinen vaihe, joka ulottuisi Partolasta Pirkkalan Suupalle ja Ruotulasta Linnainmaalle, odottaa vielä päätöstä valtiontuesta.
Tampereen pormestari Ilmari Nurmisen mukaan raitiotie on toiminut alueella kasvun mahdollistajana ja lisännyt asuinalueiden saavuttavuutta. Pirkkalan pormestari Marko Jarva puolestaan arvioi raitiotien vahvistavan kunnan elinvoimaa ja yhdistävän Pirkkalan tiiviimmin kaupunkiseutuun.
Tällä hetkellä raitioliikenne kattaa noin 37 prosenttia Nyssen matkoista. Viiden toimintavuoden aikana raitiovaunuilla on tehty noin 84 miljoonaa matkaa. Liikenteen laajentuessa vuonna 2028 tavoitteena on, että käytössä on 35 raitiovaunua, joista osa on nykyistä pidempiä 47-metrisiä malleja.
Vaikka rakennustyöt valmistuisivat ennakoitua nopeammin, liikennöinnin aloittaminen vaatii kaluston hankinnan lisäksi uusien kuljettajien kouluttamista ja muun bussilinjaston uudistamista. Tampereen Raitiotie Oy:n toimitusjohtaja Pekka Sirviön mukaan liikennöintiä ei tästä syystä voida aikaistaa sovitusta elokuusta 2028.