Suomi ja Kanada sopivat merenkulkijoiden pätevyyskirjojen tunnustamisesta
Suomen ja Kanadan merenkulkuviranomaiset ovat allekirjoittaneet sopimuksen, joka koskee merenkulkijoiden pätevyyskirjojen vastavuoroista tunnustamista. Sopimus mahdollistaa suomalaisten merenkulkijoiden työskentelyn kanadalaisilla aluksilla.

Sopimus allekirjoitettiin Kansainvälisen merenkulkujärjestö IMO:n neuvoston kokouksen yhteydessä Lontoossa maanantaina 4. marraskuuta. Kyseessä on STCW-yleissopimuksen (International Convention on Standards of Training, Certification and Watchkeeping for Seafarers) mukainen yhteistyösopimus.
Järjestelyn myötä maat tunnustavat vastavuoroisesti toistensa myöntämät merenkulkijoiden pätevyyskirjat. Käytännössä tämä tarkoittaa, että Suomessa koulutetut ja pätevyyden hankkineet merenkulkijat voivat työskennellä kanadalaisilla aluksilla ja päinvastoin.
Ennen sopimuksen allekirjoittamista kumpikin osapuoli on arvioinut toistensa merenkulkukoulutus- ja pätevyysjärjestelmät. Tarkoituksena on varmistaa, että molempien maiden koulutusvaatimukset ja sertifiointiprosessit vastaavat kansainvälisiä turvallisuusstandardeja.
Traficomin mukaan vastaavat sopimukset ovat tärkeitä merenkulkualan työvoiman liikkuvuuden kannalta. Ne sujuvoittavat rekrytointiprosesseja ja mahdollistavat ammattilaisten joustavamman sijoittumisen kansainvälisille työmarkkinoille. Kanadan ja Suomen välinen yhteistyö vahvistaa maiden merenkulkualan suhteita ja edistää alan toimintaedellytyksiä molemmissa maissa.