Talous

Suomi hakee yli 80 miljoonaa euroa EU-tukea liikennehankkeisiin

Suomi hakee Euroopan unionin Verkkojen Eurooppa -ohjelmasta yhteensä noin 80 miljoonaa euroa tukea liikenneinfrastruktuurin kehittämiseen. Rahoitusta haetaan muun muassa pohjoisen ratahankkeisiin, satamien sähköistämiseen sekä sotilaallista liikkuvuutta palveleviin kohteisiin.

Uutismaa··Turku
Suomi hakee yli 80 miljoonaa euroa EU-tukea liikennehankkeisiin
Kuva: Markus Pentikäinen, Keksi)

Suomen valtio ja yksityiset toimijat hakevat Euroopan komissiolta yhteensä noin 80 miljoonaa euroa tukea liikennehankkeisiin. Haku kohdistuu Verkkojen Eurooppa -ohjelmaan (CEF), ja valtioneuvoston raha-asiainvaliokunta puolsi hakemuksia torstaina.

Valtion väyläverkon hankkeisiin haetaan noin 37 miljoonaa euroa ja yksityisiin hankkeisiin noin 43 miljoonaa euroa. Kyseessä on käynnissä olevan rahoituskauden 2021–2027 viimeinen haku liikenneohjelmasta. Rahoituksella on tarkoitus edistää Euroopan laajuisen TEN-T-liikenneverkon investointeja, jotka yhdistävät eri liikennemuodot toisiinsa.

Yksi merkittävimmistä valtion hankkeista on Rail Nordica, jossa Suomi ja Ruotsi hakevat tukea eurooppalaisen raideleveyden suunnitteluun Pohjo-Suomeen. Suomen osuus haettavasta tuesta on 22 miljoonaa euroa. Lisäksi haetaan rahoitusta muun muassa Liminka–Oulu-rataosuuden kaksoisraiteen suunnitteluun sekä sotilaallisen liikkuvuuden parantamiseen rajasiltojen avulla.

Yksityiset toimijat ja yhtiöt hakevat tukea seitsemälle eri hankkeelle. Suurimpia hakijoita ovat Kokkolan Satama 13 miljoonan euron ja Länsirata Oy 9,2 miljoonan euron hakemuksillaan. Myös Helsingin Satama, Turun Satama ja Viking Line sekä Finavia tavoittelevat tukea sähköistämiseen ja infrastruktuurin kehittämiseen.

Euroopan komission rahoitushaku päättyy 6. lokakuuta 2026. Tiedotteen mukaan komissio tekee lopulliset rahoituspäätökset keväällä 2027. EU-rahoitus edellyttää hankkeilta 50–70 prosentin kansallista omarahoitusosuutta.