Sampo Voutilainen kahdeksanneksi ammunnan MM-kilpailujen avauspäivänä
Ampumaurheilun maailmanmestaruuskilpailut käynnistyivät tiistaina Qatarin Dohassa. Suomalaisurheilijoita oli mukana kolmessa eri lajissa, ja parhaasta sijoituksesta vastasi miesten pistooliammunnassa kahdeksanneksi sijoittunut Sampo Voutilainen.

Suomalaisittain kisojen toistaiseksi parhaasta sijoituksesta vastasi Ylivieskan Kuulaa edustava Sampo Voutilainen, joka sijoittui miesten 50 metrin pistoolissa kahdeksanneksi tuloksella 553 pistettä. Voutilainen kuvaili olosuhteita Dohassa kuumiksi ja kertoi käden turpoamisen vaikeuttaneen oikean otteen löytämistä. Kilpailun voitti Anton Aristarkhov tuloksella 561.
Miesten 10 metrin ilmakiväärissä Haminan Ampumaseuran Aleksi Leppä sijoittui 56:nneksi tuloksella 626,0 pistettä. Finaalipaikkaan olisi vaadittu 632,2 pisteen suoritus. Leppä totesi tiedotteessa, ettei saanut ammuntaa rullaamaan missään vaiheessa. Lajin maailmanmestaruuden voitti Kiinan Lihao Sheng, joka johti kilpailua jo peruskilpailun jälkeen.
Naisten 10 metrin ilmakiväärissä parhaasta suomalaistuloksesta vastasi Viivi Kemppi, joka oli 39:s pistein 628,6. Marianne Palo sijoittui 54:nneksi ja Essi Heiskanen 86:nneksi. Suomi oli naisten joukkuekilpailun 14:s. Maailmanmestaruuden voitti hallitseva olympiavoittaja, Etelä-Korean Hyojin Ban.
Dohan MM-kilpailuissa on jaossa mitalien lisäksi ensimmäiset 36 maapaikkaa Los Angelesin vuoden 2028 kesäolympialaisiin. Avauspäivänä paikkoja varmistivat muun muassa Kiina, Kroatia, Slovakia, Etelä-Korea ja Ranska. Kisoihin osallistuu yli tuhat urheilijaa 91 maasta, ja Suomen joukkueeseen kuuluu kaikkiaan 16 ampujaa.