Ympäristö
Saariston romukeräys käynnistyy kesäkuun lopussa Paraisilla ja Kemiönsaarella
Saariston romukeräys kiertää Paraisten ja Kemiönsaaren saaristossa 29.6.–2.7.2026 välisenä aikana. M/S Roope -huoltoalus noutaa saarilta vaarallista jätettä, metalliromua ja sähkölaitteita.

Lounais-Suomen Jätehuolto (LSJH) ja Pidä Saaristo Siistinä ry (PSS ry) järjestävät perinteisen keräyskierroksen Paraisten ja Kemiönsaaren saaristossa 29. kesäkuuta alkaen. Pidä Saaristo Siistinä ry:n huoltoalus M/S Roope kiertää neljän päivän aikana eri saarilla vastaanottamassa jätettä.
Keräykseen otetaan maksutta vastaan kotitalouksien vaarallista jätettä, sähkölaitteita, metalliromua sekä vanhoja kalanpyydyksiä. Myös romuajoneuvoja otetaan vastaan, mutta niiden noudosta on ilmoitettava etukäteen 12. kesäkuuta mennessä. LSJH:n logistiikka-asiatuntija Oskari Pokelan mukaan ajoneuvoista on tyhjennettävä nesteet ennen keräystä.
Rakennus- ja siivousjätettä varten asukkaat voivat hankkia maksullisia suursäkkejä. Yhden kuution kokoinen säkki maksaa 90 euroa, ja se sisältää jätteiden kuljetus- ja käsittelymaksun. Säkkiin voi laittaa esimerkiksi huonekaluja ja puujätettä, mutta turvallisuussyistä asbestia tai kaasupulloja ei säkkeihin saa pakata.
M/S Roope kulkee asukkaiden toiveiden perusteella suunniteltua reittiä. Maanantaina alus pysähtyy muun muassa Heisalassa ja Pärnäisissä, tiistaina Kemiönsaaren suunnalla kuten Rosalassa, ja jatkaa keskiviikkona sekä torstaina Paraisten ulkosaaristoon, muun muassa Borstöhön ja Aspöhön.
Järjestäjät painottavat, että romua ei saa tuoda keräyspaikoille etukäteen. PSS ry:n aluepäällikkö Katriina Murron mukaan keräyksen tarkoituksena on estää suurten ja vaarallisten jätteiden päätyminen saariston tavallisiin jätepisteisiin, joiden kapasiteetti on kesäisin rajallinen.