Yritykset
Riihimäki valmistelee ruokapalveluiden tulevaisuutta Palmia-sopimuksen päättyessä
Riihimäen kaupunki valmistelee ruokapalveluidensa järjestämistä vuoden 2028 jälkeen, jolloin nykyinen sopimus Palmia Oy:n kanssa umpeutuu. Kaupunginhallitus linjaa jatkovalmistelua syksyllä lautakuntien annettua kantansa eri toimintamalleihin.

Riihimäen kaupunki on julkaissut selvityksen, jossa kartoitettiin vaihtoehtoja ruokapalveluiden järjestämiseksi vuoden 2029 alusta alkaen. Nykyinen sopimus Palmia Oy:n kanssa päättyy vuoden 2028 lopussa. Selvityksessä on arvioitu erilaisia toimintamalleja ja niiden vaikutuksia annoskohtaisiin kustannuksiin.
Sivistyksen ja hyvinvoinnin lautakunta sekä tekninen lautakunta ovat antaneet omat lausuntonsa jatkovalmistelua varten. Molemmat lautakunnat painottavat sidosryhmäyhteistyön mahdollisuuksien tutkimista. Eroavaisuuksia löytyi kuitenkin suhtautumisessa oman keskuskeittiön rakentamiseen.
Sivistyksen ja hyvinvoinnin lautakunnan mukaan kaupungin taloustilanne ei puolla oman keskuskeittiön rakentamista. Tekninen lautakunta taas katsoo, että omaan tuotantoon perustuva keskuskeittiöratkaisu tulisi selvittää tarkemmin. Vaihtoehtona on edelleen myös ostopalveluiden kilpailuttaminen joko kokonaan tai osittain.
Koska ruokapalvelut vaikuttavat useaan eri toimialaan, seuraava linjaus tehdään kaupunginhallituksessa syksyn aikana. Mikäli kaupunki päätyisi oman keskuskeittiön rakentamiseen, vaatisi investointipäätös vielä kaupunginvaltuuston hyväksynnän.
Kaupungin tavoitteena on tehdä lopullinen päätös tulevasta palvelumallista tämän vuoden loppuun mennessä. Päätöksellä on merkittävä vaikutus kaupungin pitkän aikavälin palvelutuotantoon ja talouteen.