Riihimäen kaupunginhallitus esittää veronkorotusta ja peruu leikkauksia
Riihimäen kaupunginhallitus esittää tuloveroprosentin nostamista ja useiden säästötoimenpiteiden perumista vuoden 2027 talousarviossa. Maanantaina pidetyssä kokouksessa tehtyjen muutosten myötä kaupungin talousarvio on jäämässä merkittävästi alijäämäiseksi.

Riihimäen kaupunginhallitus esittää kaupungin tuloveroprosentin nostamista 8,3 prosenttiin ensi vuodelle. Päätös syntyi äänestyksen jälkeen luvuin 6–5. Jos kaupunginvaltuusto hyväksyy esityksen, veroprosentti nousee 0,4 prosenttiyksikköä nykyisestä. Kaupunki ei ole korottanut veroprosenttia yli kymmeneen vuoteen.
Hallitus teki maanantain kokouksessaan myös muita muutoksia kaupunginjohtajan pohjaesitykseen. Äänestysten jälkeen talousarviosta poistettiin säästöpaineista huolimatta opetuksen jakotuntien vähennykset sekä liikuntapalveluiden taksojen korotukset. Nämä muutokset kasvattavat kaupungin budjetin alijäämää entisestään.
Kaupunginjohtajan alkuperäisessä ehdotuksessa vuoden 2027 tulos oli 3,3 miljoonaa euroa alijäämäinen, ja hallituksen tekemät lisäykset menopuolelle syventävät vajeen määrää. Ilman vesihuoltoliikelaitosta kaupunkiemon alijäämän arvioidaan olevan noin 5,6 miljoonaa euroa. Investointeihin kaupunki aikoo käyttää ensi vuonna 13,9 miljoonaa euroa, joista suurimmat kohteet ovat Peltosaaren puistokokonaisuus ja opetustilojen järjestelyt.
Talousasioiden ohella kaupunginhallitus päätti käynnistää esiselvityksen vesihuoltoliikelaitoksen mahdollisesta yhtiöittämisestä. Lisäksi hallitus esittää valtuustolle uuden, vuoteen 2040 ulottuvan ympäristöpolitiikan hyväksymistä. Riihimäen kaupunginvaltuusto tekee lopulliset päätökset talousarviosta kokouksessaan 9. marraskuuta.