ResilEast-ryhmä: Energiantuotannon puute jarruttaa itäisen Suomen investointeja
Eduskunnan ResilEast-ryhmä vaatii toimia itäisen Suomen energiantuotannon pullonkaulojen purkamiseksi. Ryhmän mukaan alueen teollinen kehitys ja investoinnit vaarantuvat, koska tuulivoiman rakentaminen törmää maanpuolustuksellisiin rajoitteisiin.

Itäisen Suomen keskeiseksi kehityksen esteeksi on muodostunut paikallisen energiantuotannon puute. ResilEast-ryhmän mukaan tuulivoiman rakentaminen olisi nopein keino vastata alueen energiatarpeeseen, mutta Puolustusvoimien tutkajärjestelmien tekniset rajoitteet estävät hankkeiden etenemisen useilla alueilla.
Ryhmä varoittaa, että nykyinen tilanne uhkaa itäisen Suomen elinvoimaisuutta. Ryhmän näkemyksen mukaan miljardien eurojen arvoiset teollisuusinvestoinnit saattavat päätyä ulkomaille, mikäli alueelle ei saada riittävästi puhdasta energiantuotantoa. Investointien menettämisen katsotaan heikentävän myös koko maan kansantaloutta.
ResilEast painottaa, että haasteiden ratkaiseminen vaatii uusia toimintatapoja, joilla turvataan sekä energiantuotanto että maanpuolustuksen edellytykset. Ryhmä katsoo, että itäisen Suomen elinvoiman vahvistaminen on suoraan kytköksissä kansalliseen turvallisuuteen, ja siksi koko maan resurssit tulisi valjastaa teollisuuden sähköistymisen edistämiseen.
Eduskuntaryhmien välisessä ResilEast-ryhmässä on mukana kansanedustajia useista eri puolueista. Ryhmän tavoitteena on edistää itäisen Suomen turvallisuutta, huoltovarmuutta ja elinvoimaa muuttuneessa geopoliittisessa tilanteessa.