Poliisia uimalla paennut mies otettiin kiinni Lahdessa
Lahden poliisi otti lauantai-iltana kiinni uimalla paenneen miehen, jota epäillään useista rikoksista. Tilanne alkoi Niemen kaupunginosassa sijaitsevasta kaupasta ja päättyi Vesijärveen, josta poliisivene noukki miehen kyytiinsä.

Etsintäkuulutettu mies yritti paeta poliisia uimalla Lahden Vesijärveen lauantai-iltana. Tilanne sai alkunsa Kivakadulla, kun poliisi sai ilmoituksen epäilyttävästä kaksikosta, joka oli kokeillut autojen ja talojen ovia.
Poliisipartio tavoitti tuntomerkkeihin sopivan, noin 30-vuotiaan miehen läheisestä kaupasta. Turvallisuustarkastuksen yhteydessä mies lähti juoksemaan karkuun ja tönäisi häntä pysäyttämään pyrkinyttä poliisia. Mies jatkoi matkaansa Paapuurinkadulle, josta hän hyppäsi Vesijärveen ja ui noin 20 metrin päähän rannasta.
Karkuri kieltäytyi tulemasta vapaaehtoisesti takaisin rannalle, minkä vuoksi poliisivene nouti hänet vedestä. Miehen kauppaan jättämistä tavaroista takavarikoitiin myöhemmin huumausaineita sekä kaksi teräasetta.
Hämeen poliisin mukaan miestä epäillään virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta, huumausainerikoksesta, vaarallisen esineen hallussapidosta sekä toisen vakavaan vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussapidosta. Hänet on toimitettu Lahden pääpoliisiasemalle. Epäiltynä olleesta naisesta ei ole tehty havaintoja.
Viikonloppu oli Hämeen poliisilaitoksen alueella kiireinen. Perjantaiaamusta sunnuntaiaamuun poliisilla oli yhteensä 626 tehtävää. Häiriökäyttäytymisen tai päihtymyksen vuoksi otettiin kiinni 21 henkilöä. Lisäksi viikonlopun aikana kirjattiin muun muassa viisi pahoinpitelyä ja neljä törkeää rattijuopumusta.