Onnettomuudet

Poliisi otti kiinni teräaseella varustautuneen miehen Espoossa

Poliisi otti tiistaina kiinni puukon kanssa liikkuneen miehen espoolaisen kauppakeskuksen edustalla. Tilanteessa käytettiin voimakeinona virka-aseella uhkaamista, minkä jälkeen mies luopui aseestaan vapaaehtoisesti.

Uutismaa··Pääkaupunkiseutu
Poliisi otti kiinni teräaseella varustautuneen miehen Espoossa
Kuva: Poliis uutishuone

Länsi-Uudenmaan poliisi sai hälytyksen espoolaiseen kauppakeskukseen tiistaina 22. syyskuuta noin kello 17.30. Ilmoituksen mukaan kauppakeskuksen edustalla liikkui aggressiivinen mies, jolla oli hallussaan teräase.

Poliisi tavoitti tuntomerkkeihin sopivan miehen kauppakeskuksen ulkopuolelta. Tilanne kärjistyi siihen, että poliisi joutui uhkaamaan puukkoa kädessään pitänyttä miestä virka-aseella saadakseen tämän luopumaan aseesta. Poliisin mukaan mies toimi käskyn mukaisesti, ja varsinainen kiinniotto sujui tämän jälkeen rauhallisesti.

Tapahtumien selvittelyssä kävi ilmi, että vartijat olivat poistaneet sekavasti käyttäytyneen miehen kauppakeskuksen sisätiloista jo aiemmin päivällä. Mies oli kuitenkin palannut takaisin ja ottanut puukon esille poistuttuaan rakennuksesta uudelleen.

Poliisin tiedossa ei ole henkilövahinkoja tapaukseen liittyen. Miestä epäillään toisen vakavaan vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussapidosta.

Kiinnioton yhteydessä miehen hallusta löytyi myös huumaavia lääkeaineita. Tämän vuoksi häntä epäillään esineen hallussapidon lisäksi huumausaineen käyttörikoksesta.