Terveys
Pohjois-Karjalan keskussairaala laajensi vainajasäilytystilojaan
Pohjois-Karjalan keskussairaala on avannut uudet vainajasäilytystilat, jotka lähes tuplaavat sairaalan aiemman kapasiteetin. Uudistuksen myötä sairaala luopuu vuosia jatkuneesta kylmäkonttien käytöstä.

Pohjois-Karjalan keskussairaalan uudet vainajasäilytystilat on saatu käyttöön kolme kuukautta kestäneen remontin jälkeen. Investoinnin myötä sairaalaan saatiin 50 uutta säilytyspaikkaa, mikä nostaa kokonaismäärän 92 paikkaan. Laajennuksen myötä sairaala on voinut luopua useita vuosia käytössä olleista tilapäisistä kylmäkonteista.
Palvelupäällikkö Satu Rantalan mukaan paikkamäärän on arvioitu vastaavan tulevien vuosien tarpeeseen. Laskelmissa on huomioitu väestön kuolleisuuden kehitys sekä väestön keskittyminen Joensuun alueelle. Myös uusien hoivakotien perustaminen lisää osaltaan vainajasäilytyspaikkojen kysyntää alueella.
Uudistuksessa on kiinnitetty huomiota työergonomiaan ja työturvallisuuteen. Tiloihin on hankittu 363 kiloa kantava vainajanosturi, jota käytetään painavien vainajien siirroissa. Aiemmin siirrot tehtiin ihmisvoimin. Lisäksi tiloissa on käytössä erityisesti kookkaille vainajille tarkoitettu säilytyskaappi.
Vaikka kapasiteetti on kasvanut, tiedotteessa muistutetaan hautaustoimilain edellyttävän hautaamista ilman aiheetonta viivytystä. Kirkkohallituksen suosituksen mukaan kohtuullinen säilytysaika on 2–3 viikkoa. Sairaalassa tapahtuvasta säilytyksestä voi koitua omaisille kustannuksia.
Sairaalan yhteydessä toimivaa kappelia päivitetään parhaillaan. Tilan ulkoasua muutetaan siten, että se soveltuu nykyistä paremmin eri elämänkatsomusten edustajille. Noin 20 hengen kappelissa järjestetään vainajien näyttöjä ja saattohartauksia ajanvarauksella.