Pirkkalan ja Linnainmaan raitiotiehanke etenee edellä aikataulua
Pirkkala–Linnainmaa-raitiotien ensimmäisen vaiheen rakennustöistä on valmistunut kaksi kolmasosaa lokakuun loppuun mennessä. Hanke etenee edellä aikatauluaan, ja matkustajaliikenteen on määrä alkaa elokuussa 2028.

Pirkkala–Linnainmaa-raitiotien ensimmäisen vaiheen rakennustyöt etenevät alkuperäistä tavoitetta nopeammin. Tampereen Ratikan allianssin mukaan töistä on nyt valmiina kaksi kolmasosaa, vaikka tavoite oli asetettu vasta vuoden loppuun.
Rakentamisajasta on käytetty tähän mennessä hieman yli puolet. Työmaita on tällä hetkellä käynnissä välillä Kaupin kampus–Ruotula sekä Sorin aukio–Partola. Projektipäällikkö Sari Valjuksen mukaan aikataulua on kiritty kaikilla alueilla.
Syksyn merkittävin muutos liikenteessä on ollut Hatanpään valtatien ja Tampereen valtatien risteyksen liikenneympyrän korvaaminen liikennevaloilla. Risteyksen muutos tehtiin noin vuosi suunniteltua aiemmin. Allianssin mukaan seurantamittaukset ja linja-autojen ajoajat vahvistavat liikenteen sujuvoituneen muutoksen myötä huomattavasti.
Rakennustöiden on määrä jatkua alkuvuoteen 2028 saakka. Ensi vuoden aikana painopiste siirtyy katu- ja rata-alueiden rakenteista radan sähköistykseen, valaistukseen ja turvalaitejärjestelmien asentamiseen. Lopulliset liikennejärjestelyt valmistuvat radan varrella vuoden 2027 kuluessa.
Tampereen Raitiotie Oy:n tavoitteena on aloittaa raitiotien koeajot keväällä 2028. Matkustajaliikenne Partolan ja Ruotulan suuntiin on tarkoitus aloittaa elokuussa 2028 koeajojen ja kuljettajien koulutuksen jälkeen.