Oxfam: Rikkaimman prosentin päästöt kytketty miljooniin kuolemiin
Kehitysapujärjestö Oxfamin mukaan maailman rikkaimman prosentin hiilidioksidipäästöt aiheuttavat merkittäviä kuolemantapauksia ja pakolaisuutta globaalissa etelässä. Järjestön tuore raportti osoittaa varakkaimman väestönosan hyötyvän taloudellisesti ilmastokriisistä samalla, kun sen vaikutukset osuvat köyhimpiin.

Kehitysapujärjestö Oxfamin tuore raportti tarkastelee maailman varakkaimman väestönosan vaikutusta ilmastonmuutokseen. Järjestön mukaan maailman rikkaimmat ihmiset kiihdyttävät ilmastokriisiä sijoituksillaan ja elintavoillaan, mutta kykenevät samalla suojautumaan sen seurauksilta köyhimpiä maita paremmin.
Raportissa arvioidaan, että maailman rikkaimman prosentin hiilidioksidipäästöt yhdeltä vuodelta aiheuttavat laskennallisesti 1,9 miljoonaa ylimääräistä kuumuuteen liittyvää kuolemaa. Järjestön mukaan ilmastohätätila voi ajaa jopa miljardi ihmistä eli noin kymmenen prosenttia maailman väestöstä pois kodeistaan vuoteen 2050 mennessä. Suurin osa näistä ihmisistä asuu globaalissa etelässä.
Oxfam on aiemmin tutkinut varakkaimpien elintapoja, mutta tuoreessa raportissa keskitytään erityisesti sijoitusten merkitykseen. Tutkimuksessa analysoitiin yli tuhannen maailman rikkaimman ihmisen omistuksia ja pääomasijoituksia. Raportin mukaan varallisuutta kertyy sijoituksista sekä ilmastokriisiä kiihdyttäville teollisuudenaloille että aloille, jotka pyrkivät torjumaan sen vaikutuksia.
Järjestö toteaa, että kriisien aiheuttama elintarvikkeiden hinnannousu ja jälleenrakentamisesta saatavat tuotot hyödyttävät sijoittajia. Samalla ilmastonmuutoksen kielteiset vaikutukset kasautuvat vähävaraisimpien maiden ja kansalaisten kannettaviksi, joilla on heikoimmat valmiudet varautua ympäristökatastrofeihin.