Opiskelijoiden Liikuntaliitto vaatii liikkumisen edistämistä korkeakoululakeihin
Opiskelijoiden Liikuntaliitto (OLL) vaatii korkeakouluopiskelijoiden tunnistamista omana ryhmänään liikkumisen edistämisessä. Liittokokouksen mukaan opiskelijoita ei tule kohdella liikuntapolitiikassa ikäryhmänä, vaan erityisenä elämäntilanteena.

Opiskelijoiden Liikuntaliitto (OLL) esittää, että korkeakouluopiskelijat tulisi tunnistaa omana kohderyhmänään liikkumisen edistämisessä. Liiton mukaan nykyinen tarkastelutapa, joka painottaa ensisijaisesti ikäryhmiä, ei huomioi riittävästi korkeakouluopiskelijoiden moninaista ikärakennetta.
OLL ehdottaa tehtävän kirjaamista korkeakoululakeihin. Tavoitteena on, että korkeakouluopinnot nähtäisiin iästä riippumattomana elämänvaiheena samaan tapaan kuin opiskelijaterveydenhuollossa ja opiskelija-asumisessa, joissa palvelut perustuvat opiskelijastatukseen.
Liiton tuoreen puheenjohtajan Jasmin Tuomisen mukaan korkeakouluopiskelijoita ei voida liikuntapoliittisessa keskustelussa niputtaa pelkästään nuoriksi, sillä kaikki opiskelijat eivät ole nuoria eivätkä kaikki nuoret opiskelijoita. Tuominen katsoo, että seuraavan hallituksen on huomioitava opiskelu elämäntilanteena, joka vaatii omat toimenpiteensä toimintakyvyn edistämiseksi.
Kaikki eduskuntapuolueet ovat aiemmin sitoutuneet nostamaan suomalaisten fyysistä toimintakykyä 15 prosentilla kaikissa ikäryhmissä vuoteen 2040 mennessä. OLL:n mukaan lakimuutos varmistaisi, että korkeakoulut voivat kehittää rooliaan fyysisen toimintakyvyn parantamisessa pitkäjänteisesti. Liitto muistuttaa, että tavoite koulutustason nostosta kasvattaa opiskelijamääriä entisestään, mikä tekee opiskelukyvyn tukemisesta yhä merkittävämpää yhteiskunnallista politiikkaa.