Nurmeksen museo selvitti kauppalan suosituimmat paikat
Nurmeksen museo on selvittänyt kaupungin asukkaiden ja vierailijoiden suosikkipaikkoja Vanhan kauppalan alueella. Kysely oli osa Nurmeksen kauppalan 150-vuotisjuhlavuoden ohjelmaa.

Nurmeksen museo keräsi kesän aikana museokävijöiden näkemyksiä Vanhan kauppalan mieluisimmista paikoista. Kysely toteutettiin Kötsin museon aulassa sijainneen kartan avulla, johon vastaajat saivat merkitä suosikkikohteensa.
Tuloksissa korostuivat erityisesti virkistysalueet ja vesistöjen läheisyys. Suosituimmiksi kohteiksi nousivat satama, uimarannat sekä Pielisen ja Nurmesjärven veneväylät. Myös historialliset palolaiturit Salmenkadun ja Harjukadun päissä saivat useita merkintöjä.
Yksittäisistä kohteista erityisen suosittu oli Olkkolan laituri, joka sijaitsee Kaarlonkadun päässä Nurmesjärven rannalla. Museo kertoo, että 1900-luvun alusta asti käytössä ollut laituri on säilyttänyt asemansa nuorison kohtaamispaikkana ja uimapaikkana. Laituri on nimetty nahkuri Elias Olkkosen mukaan.
Julkisista rakennuksista vastaajat nostivat esiin muun muassa Kirkkokadun koulun, Nurmes-talon, Pikku Kaarlen päiväkodin sekä kaupungintalon ja kirkot. Myös rautatiealue veturitalleineen ja makasiineineen keräsi mainintoja.
Itäkauppalan puolella suosiota saivat erityisesti ranta-alueet, kuten Kairikon ranta, Rönkön ranta ja Pyykösenniemi. Ulkoilureiteistä suosituimmaksi osoittautui rantaraitti, joka kulkee satamasta Mikonniemelle ja edelleen Nurmesjärven rantaan. Many vastaajista nimesi lempipaikakseen myös oman kotinsa.