Minreal Oy suunnittelee datakeskusta Ranualle
Minreal Oy suunnittelee uuden datakeskuksen rakentamista Ranuan Kolomaan teollisuusalueelle. Hankkeen toteutuminen ja lopullinen investointipäätös riippuvat riittävän sähköverkkokapasiteetin varmistumisesta.

Minreal Oy kehittää parhaillaan datakeskushanketta Ranuan Kolomaan teollisuusalueelle. Suunnitelmaan kuuluu datakeskushallin lisäksi sähköasema sekä jäähdytys- ja varavoimajärjestelmät. Yhtiön mukaan hanke on tällä hetkellä alustavassa suunnitteluvaiheessa.
Investoinnin toteutuminen riippuu ensisijaisesti riittävän sähköverkkokapasiteetin varmistamisesta. Toimitusjohtaja Pasi Heikkosen mukaan Ranua valikoitui kohteeksi, koska alueella on valmiiksi kaavoitettuja tontteja 110 kilovoltin sähkölinjan ja sähköaseman läheisyydessä. Yhtiö selvittää parhaillaan sähkönsaantiin liittyviä teknisiä kysymyksiä.
Mikäli suunnittelu, luvitus ja sähköliittymä etenevät aikataulussa, datakeskuksen loppuasiakkaana toimiva operaattori voisi tehdä investointipäätöksen vuoden 2028 alkupuolella. Rakennustyöt alkaisivat tällöin keväällä 2028 ja kestäisivät arviolta puolitoista vuotta.
Tiedotteen mukaan datakeskus työllistäisi valmistuttuaan 15–25 henkilöä. Ranuan kunnalle hanke toisi valmistuttuaan arviolta 154 000–242 000 euron vuotuiset kiinteistöverotulot. Lisäksi hankkeen arvioidaan tarjoavan työtä paikallisille rakennus- ja kunnossapitoalan yrityksille.
Minreal Oy:llä on käynnissä vastaavia datakeskushankkeita myös Ylitorniolla ja Pihtiputaalla. Ranuan hanke on osa yhtiön laajempaa strategiaa kehittää pienemmän mittakaavan datakeskusratkaisuja sähköverkon solmukohtiin.