Ympäristö
Metsästäjäliitto arvostelee karhunmetsästyksen lupakäytäntöä
Metsästäjäliitto kritisoi maa- ja metsätalousministeriön päätöstä toteuttaa karhun metsästys poikkeusluvilla kiintiömallin sijaan. Järjestö arvioi, että valitukset saattavat jälleen estää metsästyksen toteutumisen tänä vuonna.

Maa- ja metsätalousministeriö päätti perjantaina, että karhun kannanhoidollinen metsästys toteutetaan jatkossakin poikkeusluvilla. Metsästäjäliitto kuitenkin katsoo, että malli altistaa metsästyksen oikeusprosesseille ja valituksille, mikä on aiemmin estänyt kaatojen toteutumisen useilla alueilla.
Liiton mukaan vastuu metsästyksen juridisista perusteluista kuuluu Suomen riistakeskukselle, ei yksittäisille metsästäjille. Nykyisessä poikkeuslupamallissa oikeudelliset epävarmuudet jäävät pitkälti lupien hakijoiden ja toimeenpanijoiden ratkaistaviksi.
Metsästäjäliitto olisi toivonut karhun metsästykseen kiintiöperusteista mallia. Järjestön mukaan eduskunta on aiemmin edellyttänyt siirtymistä kiintiömallin suuntaan, jotta kannanhoidollinen metsästys voitaisiin turvata lakiteknisiltä esteiltä.
Kannanhoidollisen metsästyksen tavoitteena on säädellä karhukannan kokoa ja ylläpitää suurpetojen ihmisarkuutta. Ministeriön päätös tarkoittaa, että tulevan kauden metsästys on jälleen riippuvainen poikkeuslupien oikeudellisesta kestävyydestä.