Maanteiden päällystysmäärät laskevat rahoituksen vähentyessä
Suomen maanteiden päällystysmäärät laskevat tänä vuonna reiluun 2 400 kilometriin hallituksen määräaikaisen lisärahoituksen vähentyessä. Väyläviraston mukaan rahoitustaso on jäämässä lähivuosina riittämättömäksi tieverkon kunnon ylläpitämiseen, mikä kasvattaa väylien korjausvelkaa.

Suomen maanteitä sekä kävely- ja pyöräilyväyliä päällystetään tänä vuonna hieman yli 2 400 kilometriä. Väyläviraston mukaan lukema on merkittävästi pienempi kuin kahtena edellisenä vuonna, jolloin päällystysmäärät nousivat hallituksen myöntämän erillisen lisärahoituksen turvin yli 3 000 ja 4 000 kilometrin.
Kuluva vuosi on toistaiseksi viimeinen, jolloin väylien kunnossapitoon on käytettävissä hallituksen myöntämää lisärahoitusta korjausvelan kasvun taittamiseen. Tänä vuonna lisärahoitusta oli käytössä 100 miljoonaa euroa, mikä on vähemmän kuin aiemmin. Väyläviraston mukaan tieverkon nykykunnon ylläpitäminen vaatisi vuosittain noin 4 000 kilometrin päällystysohjelmaa.
Väylänpidon toimialajohtaja Virpi Anttila kertoo tiedotteessa, että pienemmän kokonaisrahoituksen vuoksi työt on tänä vuonna painotettu vilkkaimmille tieosuuksille. Yli puolet päällystyskilmetreistä kohdistuu päätieverkolle, kun taas vähäliikenteisten teiden osuus jää alle viidennekseen. Kävely- ja pyöräilyväylien osuus on noin viisi prosenttia.
Tulevien vuosien 2027–2029 rahoitusnäkymät vaikuttavat Väyläviraston mukaan erittäin niukoilta. Virasto arvioi, että maantieverkon kunto heikkenee vuosikymmenen loppua kohden nopeasti, mikä kasvattaa korjausvelkaa ja näkyy tienkäyttäjien arjessa. Anttilan mukaan vähäliikenteisen tieverkon korjaaminen vaatisi rahoitustason pysyvää nostoa.
Vaikka maailmanpoliittinen tilanne ja öljyn hinta loivat epävarmuutta ennen kautta, asfalttibitumin hinnan nousu jäi ennakoitua maltillisemmaksi. Tämä on mahdollistanut rahoituksen tehokkaan käytön. Päällystystyöt jatkuvat Etelä-Suomessa lokakuun loppuun asti, vaikka muualla maassa kausi on jo loppusuoralla. Työkohteita on ollut tänä vuonna yli 800 eri puolilla Suomea.