Politiikka

Lautakunta esittää jatkoaikaa Mutalan koululle

Kasvatus- ja koulutuslautakunta esittää, että Mutalan koulu saa jatkaa toimintaansa ainakin vuoteen 2030 saakka. Lautakunta päätti asiasta yksimielisesti alkuperäisestä lakkautusesityksestä poiketen.

Uutismaa·
Lautakunta esittää jatkoaikaa Mutalan koululle
Kuva: ePressi – Kaikki tiedotteet

Kasvatus- ja koulutuslautakunta päätti kokouksessaan tiistaina poiketa sivistys- ja hyvinvointijohtajan alkuperäisestä esityksestä, jossa Mutalan koulu olisi lakkautettu. Lautakunta hyväksyi yksimielisesti Ville-Pekka Timosen (vas.) tekemän vastaesityksen, jonka mukaan Mutalan koulu jatkaa toimintaansa ja sen tilannetta arvioidaan uudelleen vasta keväällä 2030.

Suunnitelman mukaan Utran kaupunginosaan rakennetaan uusi koulu ja päiväkoti. Kun uusi koulu valmistuu arviolta vuonna 2031, Pataluodon alakoulu lakkautetaan. Rantakylän normaalikoulu ja Pataluodon yläkoulu puolestaan jatkavat toimintaansa normaalisti myös uuden koulun valmistumisen jälkeen.

Koulutus- ja nuorisojohtaja Aatu Mustonen perustelee lakkautussuunnitelmia syntyvyyden laskulla. Tiedotteen mukaan lapsimäärä ei 2030-luvun alussa riitä täyttämään kaikkia alueen alakouluja nykyisellä kehityksellä. Lisäksi Mutalan koulurakennus tulee tarvitsemaan peruskorjauksen, mikä edellyttää päätöksentekoa tulevilta valtuustoilta.

Lopulliset päätökset kouluverkosta tekee kaupunginvaltuusto, joka käsittelee asiaa maanantaina 15. kesäkuuta. Sitä ennen esitystä käsittelee vielä kaupunginhallitus. Mikäli suunnitelma etenee, Utran nykyinen koulu palvelee oppilaita siihen saakka, kunnes uusi rakennus on valmis.

Lautakunta toivoo, että päätetty aikalisä antaa mahdollisuuden seurata alueen väestökehitystä. Mustosen mukaan tavoitteena on, että alueelle muuttaisi uusia asukkaita, jotka vahvistaisivat koulujen oppilaspohjaa pitkällä aikavälillä.