Lapin sota -elokuva keräsi yli 200 000 katsojaa kahdessa viikossa
Aku Louhimiehen ohjaama Lapin sota on kerännyt yli 200 000 elokuvateatterikatsojaa kahdessa viikossa. Elokuvan avaustulos on tiedotteen mukaan 2020-luvun tähän asti vahvin kotimaiselle elokuvalle.

Aku Louhimiehen ohjaama Lapin sota -elokuva on kerännyt elokuvateattereissa 203 016 katsojaa kahden ensimmäisen esitysiviikkonsa aikana. Perjantaina 23. lokakuuta ensi-iltansa saanut teos saavutti 100 000 katsojan rajan viidessä päivässä.
Levitysyhtiö Nordisk Filmin mukaan elokuvan avausviikonloppu oli 2020-luvun tähän asti paras kotimaiselle elokuvalle. Ensimmäisen kolmen päivän aikana elokuvan näki hieman yli 80 000 ihmistä. Toisena viikonloppuna katsojia kertyi lähes 50 000, mikä on vuoden toiseksi korkein noteeraus.
Ohjaaja Louhimies kertoo tiedotteessa olevansa tyytyväinen yleisön kiinnostukseen suomalaisia tarinoita kohtaan. Hänen mukaansa katsomoissa on nähty runsaasti nuoria, vaikka elokuvan ikäraja on 16 vuotta. Myös sotaveteraaneja on osallistunut näytöksiin.
Tuottaja Andrei Alénin mukaan teos on toteutettu kokonaan Suomessa, mitä hän kuvailee nykyisin poikkeukselliseksi. Alén korostaa yleisömenestyksen merkitystä alan työllisyydelle ja mahdollisuudelle tuottaa suuria kotimaisia elokuvia myös jatkossa.
Lapin sota perustuu Antti Tuurin Rauta-antura-romaaniin. Elokuva sijoittuu vuoden 1944 syksyyn ja kuvaa Suomen ja Saksan välistä konfliktia toisen maailmansodan loppuvaiheessa. Teos on sisarteos Louhimiehen vuonna 2017 valmistuneelle Tuntematon sotilas -elokuvalle.
Elokuvan pääosissa esiintyvät Peter Franzén, Sannah Nedergård, Luukas Niskanen ja saksalainen Volker Bruch. Teoksen on tuottanut Backmann & Hoderoff ja sen levityksestä vastaa Nordisk Film.