Kysely: Seksuaalinen häirintä yleistyy suomalaisilla työpaikoilla
Seksuaalinen häirintä on yleistynyt suomalaisilla työpaikoilla viime vuosina, selviää SAK:n tuoreesta luottamushenkilöpaneelista. Kyselyn mukaan häirintää on tullut esiin joka viidennellä työpaikalla, ja erityisen yleistä se on yksityisillä palvelualoilla.

Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK:n tekemän kyselytutkimuksen mukaan seksuaalinen häirintä on yleistynyt suomalaisilla työpaikoilla. Lokakuussa toteutetun kyselyn mukaan häirintää on tullut esiin joka viidennellä työpaikalla viimeisen vuoden aikana. Vuonna 2018 vastaava luku oli 13 prosenttia.
Erityisen voimakasta kasvu on ollut yksityisillä palvelualoilla, joilla 36 prosenttia vastaajista raportoi häirinnästä. SAK:n työympäristöasiantuntija Anne Mironen arvioi tiedotteessa, että osa kasvusta selittyy häirinnän paremmalla tunnistamisella ja siitä kertomisella. Yleisimmin häirintä on sanallista, kuten kaksimielisiä vitsejä, mutta lähes puolessa tapauksista kyse on ollut fyysisestä koskettelusta.
Häiritsijä on useimmiten työtoveri, mutta palvelualoilla häirintä painottuu asiakkaisiin. Kyselytulosten mukaan 59 prosentissa palvelualojen häirintätapauksista tekijänä on ollut asiakas. Mironen painottaa, että työnantajan velvollisuus on puuttua myös asiakkaiden epäasialliseen käytökseen.
Vaikka häirintään puuttuminen on kehittynyt, puutteita esiintyy yhä. Luottamushenkilöiden mukaan häirintään puututtiin asianmukaisesti 61 prosentissa tapauksista, mikä on 12 prosenttiyksikköä enemmän kuin vuonna 2018. Silti kahdeksassa prosentissa työnantajan tietoon tulleista tapauksista ei ryhdytty lainkaan toimenpiteisiin.
Työpaikoilla on aiempaa useammin kirjalliset ohjeet häirinnän ehkäisemiseksi, mutta ne eivät SAK:n mukaan tavoita työntekijöitä riittävästi. Yli puolet luottamushenkilöistä ei myöskään tiennyt, onko esihenkilöitä koulutettu aiheen tiimoilta. SAK peräänkuuluttaakin aktiivisempaa otetta perehdytykseen ja esihenkilöiden kouluttamiseen.
Lokakuussa toteutettuun luottamushenkilöpaneeliin vastasi 945 SAK:laisten alojen luottamusmiestä ja työsuojeluvaltuutettua. Tuloksia verrattiin vuoden 2018 kyselyyn, johon vastasi 1 082 henkilöä. SAK on mukana sosiaali- ja terveysministeriön sitoumuksessa, jonka tavoitteena on kitkeä seksuaalista häirintää työelämästä.