Kysely: Myrskyn voimakkuus on yllättänyt enemmistön suomalaisista
Yli puolet suomalaisista on yllättynyt myrskyjen voimakkuudesta, selviää vakuutusyhtiö Ifin teettämästä kyselytutkimuksesta. Vastaajat peräänkuuluttavat erityisesti viranomaisten nykyistä selkeämpiä varoituksia parantaakseen varautumistaan.

Vakuutusyhtiö Ifin teettämän kyselytutkimuksen mukaan 61 prosenttia vastaajista on kokenut myrskyn voimakkuuden yllättäväksi. Tulokset viittaavat siihen, että sääilmiöiden rajuus jää usein ennakkoarvioita suuremmaksi.
Kyselyssä selvitettiin myös keinoja, joilla ihmiset saataisiin varautumaan sääilmiöihin nykyistä paremmin. Joka kolmas vastaaja uskoo, että myrskyn nimeämisellä voisi olla merkitystä. Tavallista etunimeä uhkaavampi nimi saattaisi lisätä valmiutta suojautua vahingoilta.
Selvästi tärkeimpänä keinona vastaajat pitivät kuitenkin viranomaisviestintää. Suurin osa kyselyyn vastanneista toivoo viranomaisilta nykyistä selkeämpiä varoituksia, jotta vaaratilanteet ymmärrettäisiin paremmin ennen myrskyn saapumista.
If muistuttaa tiedotteessaan, että myrskyihin varautuminen on tärkeää omaisuusvahinkojen minimoimiseksi. Yhtiön mukaan ennakointi, kuten irtotavaroiden suojaaminen pihalla, voi merkittävästi vähentää myrskytuhoja. Kyselytutkimukseen vastasi yli tuhat suomalaista lokakuun aikana.