Kysely: Gynekologisen hoidon saatavuus julkisella sektorilla koetaan heikoksi
Suomalaisnaiset pitävät gynekologisen hoidon saantia julkisesta terveydenhuollosta vaikeana, selviää LähiTapiolan teettämästä kyselytutkimuksesta. Gynekologiset vaivat ovat nousseet vakuutusyhtiön tilastoissa yleisimmäksi syyksi käyttää yksityistä terveysvakuutusta.

LähiTapiolan vahinkotilastot osoittavat, että gynekologiset oireet ja sairaudet ovat naisten yleisin syy hakea korvauksia yksityisistä terveysvakuutuksista. Hakemusten määrä kasvoi hieman edellisvuodesta, ja yleisimpänä syynä korvaushakemuksiin ovat kuukautisiin liittyvät ongelmat.
Vakuutusyhtiön teettämän Arjen katsaus -kyselytutkimuksen mukaan 61 prosenttia suomalaisnaisista pitää gynekologisten oireiden hoitoon pääsyä julkisella sektorilla liian vaikeana. Yli puolet vastaajista kertoi hakeutuvansa hoitoon ensisijaisesti muualle kuin julkiseen terveydenhuoltoon. Niistä vastaajista, joilla ei ole vakuutusta, lähes 40 prosenttia maksaa käyntinsä yksityisellä sektorilla itse.
LähiTapiolan terveysvakuuttamisen kehitysjohtaja Laura Miettunen katsoo tiedotteessa, että hoidon viivästymisellä on sekä terveydellisiä että taloudellisia seurauksia. Miettunen huomauttaa, että Kelan tietojen mukaan yksityisten gynekologikäyntien hinnat ovat nousseet huomattavasti yleistä hintatasoa nopeammin. Hänen mukaansa kyseessä on myös tasa-arvokysymys, ja hän arvioi, ettei vastaavaa viivettä hoidossa todennäköisesti nähtäisi, jos vaivat koskettaisivat miehiä.
Tiedotteessa korostetaan myös diagnosoinnin hitautta. Esimerkiksi endometrioosin toteaminen kestää keskimäärin 6–9 vuotta. Hoidon viivästyminen alentaa potilaiden työkykyä ja lisää sairauspoissaoloja. Kelan tilastojen mukaan naisilla olikin vuonna 2025 yli 30 prosenttia enemmän sairauspäivärahavuorokausia kuin miehillä.
Tilanteeseen etsitään parhaillaan ratkaisuja valtiotasolla. Sosiaali- ja terveysministeriö on aloittanut kesäkuussa naisten terveyttä koskevan strategian valmistelun, jonka tavoitteena on edistää naisten terveyttä ja työkykyä. Myös endometrioosin Käypä hoito -suositus on parhaillaan etenemässä.
Kyselytutkimuksen toteutti tutkimusyhtiö Verian helmikuussa 2026. Siihen vastasi yhteensä 1 024 henkilöä, joista gynekologisia kysymyksiä koskevaan osioon vastasi 498 naista. Virhemarginaali on noin 3,1 prosenttiyksikköä.