Koulujen erot heijastuvat maahanmuuttajataustaisten oppilaiden tukeen
Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen mukaan koulujen väliset erot vaikeuttavat maahanmuuttajataustaisten oppilaiden polkua perusopetukseen. Raportin mukaan integraation onnistuminen riippuu tällä hetkellä liikaa yksittäisten opettajien aktiivisuudesta.

Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen (Karvi) tuoreen raportin mukaan maahanmuuttajataustaisten oppilaiden oppimisen tuki ja integraatio vaihtelevat merkittävästi eri koulujen välillä. Raportti vetää yhteen opetus- ja kulttuuriministeriön toimenpideohjelman tuloksia vuosilta 2021–2026.
Selvityksen mukaan oppilaat saattavat jäädä kouluyhteisön ulkopuolelle jo valmistavan opetuksen aikana, mikä vaikeuttaa siirtymistä perusopetukseen. Karvin mukaan koulujen käytännöt integraatiotuntien järjestämisessä ovat kirjavia. Integraatiotunneilla valmistavan opetuksen oppilaat osallistuvat perusopetuksen ryhmien toimintaan sosiaalisten kontaktien ja kielitaidon vahvistamiseksi.
Johtava arviointiasiantuntija Jaana Saarinen toteaa tiedotteessa, että osa opettajista suhtautuu integraatiotunteihin varauksella esimerkiksi ajanpuutteen tai puutteellisen osaamisen vuoksi. Raportissa korostetaan, että tuki ei saisi levätä yksittäisten opettajien varassa, vaan sen tulisi olla osa koko koulun toimintakulttuuria ja johtamista.
Kielitietoinen opetus, jossa oppiaineen sisältöä ja kieltä opetetaan samanaikaisesti, ei ole raportin mukaan vakiintunut osaksi kaikkea opetusta. Vaikka periaate on kuulunut opetussuunnitelman perusteisiin vuodesta 2014, sen toteutuminen riippuu yhä liikaa yksittäisten rehtorien ja opettajien kiinnostuksesta. Opettajat ovat raportoineet tarvitsevansa lisää aikaa, materiaaleja ja koulutusta kielitietoiseen työhön.
Arviointiasiantuntija Tanja Laimi huomauttaa tiedotteessa, että opettajien täydennyskoulutuksen tarve on suuri, mutta rahoitusleikkaukset haastavat osaamisen kehittämistä. Erityisesti oppimisvaikeuksien ja mahdollisen traumataustan tunnistaminen on vaikeaa, kun oppilaan kielitaito on vasta kehittymässä. Toimenpideohjelman aikana on kuitenkin kehitetty toimivia malleja yhteisopettajuuteen ja kodin ja koulun yhteistyöhön muun muassa Mikkelissä, Tampereella ja Joensuussa.