Kaksi laitonta rajanylitystä Pohjois-Karjalan maastorajalla kesäkuussa
Pohjois-Karjalan rajavartiosto havaitsi kesäkuun aikana kaksi luvatonrajan ylitystä maastossa, joista toisen yhteydessä kaksi henkilöä haki turvapaikkaa. Niiralan rajanylityspaikka pysyi edelleen suljettuna ja esteaidan rakennustyöt etenivät suunnitellusti.

Pohjois-Karjalan rajavartiosto havaitsi kesäkuussa kaksi laitonta rajanylitystä maastossa. Ensimmäinen tapaus sattui 6. kesäkuuta Tohmajärven Värtsilässä, jossa suomalaismies otettiin kiinni epäiltynä valtionrajarikoksesta. Toisessa tapauksessa 29. kesäkuuta kaksi ulkomaalaista henkilöä ylitti rajan maaston kautta Venäjältä Suomeen Ilomantsin alueella.
Ilomantsissa kiinni otetut henkilöt hakivat Suomesta turvapaikkaa, ja heidät on siirretty EU:n seulonta-asetuksen mukaiseen menettelyyn. Rajavartioston mukaan tapauksista on oltu yhteydessä Venäjän Suojärven alueen rajavaltuutettuun. Niiralan rajanylityspaikka pysyi koko kuukauden suljettuna valtioneuvoston päätöksen mukaisesti välineellistetyn maahantulon estämiseksi.
Rajavartiosto jatkoi kesäkuun aikana itärajan esteaidan rakentamista alkuperäisen aikataulun mukaisesti. Valvontatyössä oli mukana myös Euroopan raja- ja merivartiostovirasto Frontexin henkilöstöä. Viranomainen kertoo varautuneensa edelleen rajatilanteen nopeisiin muutoksiin, vaikka maastorajan tilanne säilyi kesäkuussa kokonaisuudessaan vakaana.
Rajanvalvonnan lisäksi rajavartiosto osallistui kesäkuussa maastopalojen seurantaan itärajalla sekä tuki palo- ja pelastusviranomaisia ensivastetehtävissä. Myös liikenne- ja ulkomaalaisvalvontaa suoritettiin muiden viranomaisten tukena. Sotilaallisen maanpuolustuksen osalta rajavartiosto kotiutti kesäkuun puolivälissä yhteensä 129 varusmiestä ja vapaaehtoista asepalvelusta suorittanutta naista.