Kaarinan kaupunki ottaa vastuun Kuusiston linnanraunioiden ylläpidosta
Kaarinan kaupunki ottaa vastuun Kuusiston piispanlinnan raunioalueen ylläpidosta ja huollosta. Metsähallituksen ja Kaarinan Kehitys Oy:n uusi sopimus tähtää matkailukohteen palvelutason parantamiseen.

Metsähallituksen Luontopalvelut ja Kaarinan Kehitys Oy ovat solmineet vuokrasopimuksen Kuusiston piispanlinnan raunioalueen rakennuksista. Sopimuksen myötä Kaarinan kaupunki ottaa vastuulleen alueen yleisen siisteyden ja huollon.
Sopimukseen kuuluvat linnanraunioiden vartijatupa sekä käymälärakennus. Metsähallituksen mukaan viime kesänä suljettuina olleet käymälät on jo avattu yleisön käyttöön. Vastineeksi kaupungin ylläpitoon sitoutumisesta Metsähallitus on luvannut korjata alueen rikkinäisen ulkovalaistuksen ensi syksyyn mennessä.
Metsähallitus säilyy edelleen alueen omistajana ja vastaa raunioiden kulttuuriperinnön säilymisestä. Tapahtumien järjestäminen alueella vaatii jatkossakin ilmoituksen tekemistä Metsähallitukselle. Kaarinan Kehitys Oy:n mukaan sopimus mahdollistaa alueen palvelujen kehittämisen tuleville vuosille.
Kuusiston piispanlinna on muinaismuistolain suojelema ja se kuuluu Natura-alueeseen. Kohde on suosittu matkailukohde, jossa vierailtiin vuonna 2025 noin 40 000 kertaa. Piispanlinna oli 1500-luvulla yksi Ruotsin valtakunnan keskeisistä linnoista, kunnes kuningas Kustaa Vaasa määräsi sen purettavaksi vuonna 1528.