Ympäristö
Joensuu mukaan nuorisotyöttömyyttä vähentävään pilottihankkeeseen
Joensuu on valittu mukaan valtakunnalliseen pilottikokeiluun, jonka tavoitteena on vähentää nuorisotyöttömyyttä suurissa kaupungeissa. Hankkeessa kehitetään uusia keinoja tavoittaa ja tukea erityisesti heikossa työmarkkina-asemassa olevia nuoria.

Kokeilussa kehitetään paikallisiin tarpeisiin perustuvia ratkaisuja, joilla pyritään vahvistamaan nuorten työllistymisvalmiuksia. Toimenpiteet kohdistetaan erityisesti niihin kaupunginosiin, joissa nuorten tuen tarve on suurin. Hankkeen tavoitteena on tavoittaa työn ja koulutuksen ulkopuolella olevat nuoret.
Pohjois-Karjalan työllisyysaluejohtaja Riikka Vartiainen toteaa tiedotteessa, että tuki on tärkeää kohdentaa alueellisesti sinne, missä tarve on suurin. Hänen mukaansa nuorten saaminen nopeasti koulutukseen tai työelämään on yhteiskunnallisesti arvokasta.
Kokeilun taustalla on tarve vähentää heikon taloussuhdanteen aikana kasvanutta ja pitkittynyttä nuorisotyöttömyyttä. Valtakunnalliseen hankkeeseen osallistuvat Suomen 11 suurinta kaupunkia. Joensuun lisäksi mukana ovat Helsinki, Espoo, Vantaa, Turku, Tampere, Oulu, Pori, Lahti, Kuopio ja Jyväskylä.
Hankkeille on myönnetty valtion lisätalousarviossa noin 15 miljoonan euron määräraha vuosille 2026–2028. Kokeilua koskeva asetusvalmistelu on parhaillaan käynnissä työ- ja elinkeinoministeriössä. Asetus on tarkoitus tuoda lausuntokierrokselle alkukesän aikana, ja varsinaisten hankkeiden odotetaan käynnistyvän vielä kuluvan vuoden aikana.