Muut
Imatran katuverkkoa asfaltoidaan useassa kohteessa alkuviikosta
Imatran kaupunki kunnostaa katuverkkoaan useassa kohteessa tiistain ja keskiviikon aikana. Asfaltointityöt vaikuttavat liikenteeseen Vuoksentiellä, Linnankoskenkadulla ja Einonkadulla.

Asfaltointityöt alkavat tiistaina Vuoksentiellä Sulkukujan risteysten välisellä alueella sekä Linnankoskenkadulla, jossa päällystetään ajorataa ja kevyen liikenteen väylää tasoristeyksen ja Kuusamankujan välillä. Työt näissä kohteissa jatkuvat mahdollisesti myös keskiviikkona.
Kun alkuviikon kohteet valmistuvat, asfaltointikoneet siirtyvät Einonkadulle. Siellä päällystetään Helsingintien ja Olavinkadun välinen osuus, jonka pinta jyrsittiin edellisellä viikolla. Työmaiden kohdalla on käytössä liikenteenohjaus töiden ajan.
Tiedotteen mukaan tavoitteena on saada viikon asfaltoinnit valmiiksi keskiviikkoon mennessä. Infrarakennuttamisen aluevalvoja Konsta Toikka Mitralta huomauttaa kuitenkin, että sääolosuhteet tai mahdolliset konerikot voivat muuttaa aikataulua, minkä vuoksi tarkkoja kellonaikoja ei voida antaa.
Varsinaisten päällystystöiden ohella Imatralla suoritetaan tällä viikolla myös paikkauskohteiden pohjatöitä eri puolilla kaupunkia. Hankkeesta vastaavat yhteistyössä Imatran kaupunki, Mitra Imatran Rakennuttaja Oy sekä urakoitsijana toimiva Peab Asfalt Oy.