FinnMateria keräsi lähes 2 500 ammattilaista Jyväskylään
Kaivosteollisuuden ja teollisen kiertotalouden ammattitapahtuma FinnMateria keräsi marraskuun alussa Jyväskylään lähes 2 500 kävijää. Kaksipäiväisessä tapahtumassa esiteltiin alan uusimpia ratkaisuja ja epäorgaanisten materiaalien arvoketjua.

Jyväskylän Paviljongissa marraskuun alussa järjestetty tapahtuma keräsi järjestäjien mukaan 2 482 kävijää. Näytteilleasettajia oli mukana yli 200, ja messuohjelmassa kuultiin yli sataa puhujaa.
Tapahtuman teemaa oli tälle vuodelle laajennettu kattamaan aiempaa laajemmin epäorgaaniset materiaalit ja teollinen kiertotalous. Järjestäjän mukaan uudistettu sisältö sai myönteistä palautetta sekä osallistujilta että näytteilleasettajilta.
FinnMateria on vakiinnuttanut paikkansa alan ammattilaisten kohtaamispaikkana, jossa käsitellään kaivosteollisuuden, metallinjalostuksen ja kiviainesteollisuuden ajankohtaisia kysymyksiä. Tapahtumassa korostuivat tällä kertaa erityisesti kestävän kehityksen ratkaisut ja raaka-aineiden uusiokäyttö.
Seuraavan kerran FinnMateria2028 järjestetään Jyväskylässä kahden vuoden kuluttua. Tapahtuman järjestelyistä vastaa Jyväskylän Messut Oy.