Eagle Filters toimittaa suodattimia Pohjois-Amerikan datakeskuksiin
Suomalainen Eagle Filters Group on solminut yhteistyösopimuksen, jonka myötä yhtiö toimittaa suodatinratkaisuja Pohjois-Amerikan tekoälydatakeskusten energiantuotantoon. Sopimuksella tavoitellaan jalansijaa nopeasti kasvavalla teknologiasektorilla.

Suodatinratkaisuja valmistava Eagle Filters Group Oyj on solminut kumppanuuden kaasuturbiinien suodatinjärjestelmien toimittamisesta Pohjois-Amerikan markkinoille. Hankkeen tavoitteena on palvella tekoälydatakeskusten energiatarpeita.
Yhtiön mukaan Pohjois-Amerikan datakeskusmarkkina kasvaa tällä hetkellä voimakkaasti. Energiansaannin varmistamiseksi ja kantaverkon liitäntäviiveiden välttämiseksi datakeskusten operaattorit hyödyntävät yhä enemmän paikallista energiantuotantoa. Kaasuturbiinit tarjoavat tähän tarkoitukseen skaalautuvan ratkaisun.
Uuden kumppanuuden myötä Eagle Filtersin suodattimista tulee osa näitä paikallisia energiantuotantojärjestelmiä. Yhtiö kertoo tiedotteessaan, että uusi sovelluskohde laajentaa sen tuotteiden markkinamahdollisuuksia perinteisen energiateollisuuden ulkopuolelle.
Eagle Filters arvioi, ettei kumppanuudella tai siihen liittyvillä toimituksilla ole merkittävää vaikutusta yhtiön vuoden 2026 tulokseen. Eagle Filters Group on listattu Helsingin pörssin First North -markkinapaikalle.