Yritykset
Destia voitti 27 miljoonan euron ratakunnossapitourakan Pohjois-Suomessa
Destia on voittanut Väyläviraston ja Ruotsin Trafikverketin kilpailuttaman radan ja turvalaitteiden kunnossapitourakan Pohjois-Suomessa. Viisivuotinen sopimus on arvoltaan noin 27 miljoonaa euroa, ja se alkaa marraskuussa 2026.

Infrahanke kattaa laajasti radan päällysrakenteiden ja turvalaitteiden kunnossapidon. Lisäksi sopimukseen kuuluu ratojen, laiturialueiden ja huoltoteiden talvihoito, kuten lumityöt. Alue ulottuu Oulusta pohjoiseen aina Kolariin ja Kemijärvelle saakka.
Urakkaan sisältyy poikkeuksellisesti myös osa Ruotsin puolella sijaitsevasta Haaparannan ratapihasta. Haaparannan ratapiha siirtyy Ruotsin Trafikverketiltä Suomen Väyläviraston alaisuuteen joulukuussa 2025. Järjestelyllä pyritään sujuvoittamaan rajan ylittävää rautatieliikennettä 1524 millimetrin raideleveyden osalta.
Destian rata- ja kaupunkipalveluiden yksikönjohtaja Antti Vierimaa toteaa tiedotteessa, että Lapin alueen rataverkko on kriittistä infrastruktuuria elinkeinoelämän, henkilöliikenteen sekä sotilaallisen liikkuvuuden kannalta. Yhtiö palaa alueen kunnossapitäjäksi muutaman vuoden tauon jälkeen.
Väyläviraston aluepäällikkö Niko Klasila korostaa, että Pohjois-Suomen junaliikenteen toimivuus vaatii laadukasta tarkastustoimintaa ja ennakoivaa kunnossapitoa. Viraston mukaan suunnitelmallisuus ja yhteistyö ovat keskeisessä asemassa rataverkon talvihoidon onnistumisessa pohjoisissa olosuhteissa.